Tyhjääkin tyhjempi Juhannus

Niin se meni tämäkin juhannus ilman rakkaiden seuraa, räävittömästi sisuksia riipien.

Ihmiset kuvittelevat, että kohta neljä ja puoli vuotta on tehnyt tehtävänsä ja pahin on niin sanotusti takana.

Kyllä siitä tyttären menetyksestä sisäisen kelloni mukaan on vasta noin neljä ja puoli päivää, mutta turha sitä on "kokemattomille" jankuttaa.

Jokaisella olkoon mielipteensä, siitäkin huolimatta, ettei se ole aina oikea...

Ihan jokaisen kuukauden 20. päivä on vaikea ylittää ja varsinkin tämä juhannuksen tienoo, aivan samalla tavalla kuin ne edesmenneen tyttären muistopäivät, syntymäpäivät ja niin edelleen.

Ei näihin keskikesän juhlahetkiinkään totu yksin tai kaksin vaimon kanssa, jotka ennen vietettiin koko perheen kesken. Aina oli ympärillä puheensorinaa, naurua, iloa, rakkautta ja lämmintä tunnelmaa, vaikka sään puolesta ei olisi lämmintä riittänytkään.

Näillä kengillä se on kuitenkin eteenpäin asteltava, jotka on painoineen päivineen jalkoihini tungettu, vaikka toisinaan täydellinen luovuttaminen - valkoisen lipun heilauttaminen tälle kurjalle elämälle on käynyt mielessä ja käy aika-ajoin edelleen.

Minä olen kuitenkin (kuulemma) yksi niistä vahvoista, joka on valittu tämä taakka kantamaan. Kuka lie senkin sanonnan keksinyt, ettei meille anneta kannettavaksemme enempää, kuin jaksamme koskaan kantaa. - Liekkö sama satu-setä, joka on kirjoittanut raamatunkin.

Niin tai näin - päivä kerrallaan eteenpäin, ilman sen suurempia tavoitteita ennen viimeistä päämäärää.