Kirjoittamisen aloittaminen on hankalaa, mutta teen parhaani...

Sisaresi häistä on kulunut jo 20 päivää, mutta olen edelleen aivan turta. Kävin muiden läheisten ohella häitä edeltävät päivät suurilla ylikierroksilla ja kun häät oli vietetty - tuntui että kaikkemme on annettu ja se loppukin lataus purkautui kokonaan ulos.

Äkkipysähdys kaiken jälkeen oli liian nopea ja olen miettinyt, että vähemmälläkin sähläämiselläni olisi häät voitu omalta osaltani viettää. – En muista tällaista ”morkkista” kokeneeni!

En tiedä mistä johtuu, mutta tunnen itseni taas täysin tarpeettomaksi

Mielessäni käy jatkuvasti synkkiäkin ajatuksia, tästä turhaakin turhemmasta olemisenrytmistä ja vuosien kiertokulusta jotka toistavat toinen toistaan. – Meneillään on taas aallonpohja - vuoristoradan syvin kohta.

Hieman olen viimevuosina saanut sitä (aikoinaan kirjoittamaani) ensimmäistä varpaan mittaa venytettyä jalanmitaksi ja jopa pieniksi askeleiksi. Muutosta elämään ovat tuoneet myös äärimmäisen rakkaat lapsenlapset, joiden kehitystä olemme saaneet läheltä seurata.

Jonkinlaisia mielitekoja ja epämääräisiä suunnitelmiakin on ajoittain käynyt mielessä itseni ja pikkuihmisten piristeeksi, mutta aina niistä olen pystynyt irtautumaan – tai ennemmin ne minusta.

Kaikenlainen tekeminen, se pakollinenkin on taas vastenmielistä ja mikäpä muu kuin juuri se pakollinen. Koti on kuitenkin lämmitettävä ja yritettävä pitää pihaväylä paremmin lumesta puhtaana, kuin sinun menetyksesi kohdattuamme. Kirosanojen saattelemana en ole enää lumikolaa omenapuunjuurelle talven alle heittänyt, mutta en ole siihen silloin enää tarttunutkaan kun se kaikkein eniten ahdistaa.

Tämäkin tammikuu lumimäärineen, pakkasineen kaikkineen taas muistuttaa siitä hetkestä, kun rakkaamme tammikuussa 2011 menetimme. – Luontokaan ei anna meille armoa.

Unirytmini on ollut vuosia ja on aina vain sekaisin - ja vaikka sen satunnaisesti saisin kohdalleen, se kääntyy nurin-niskoin vuorokauden sisällä. Ei siihen auta sen paremmin koiran kanssa ulkoilu, kuin ne pakolliset ja äärimmäisen vastenmieliset pihatyöt. – Eikä loppupelissä edes kallonkutistajien tuputtamat kemikaalit.

Oman ”vankisellini” - pienen tietokonehuoneen seinät alkavat tuntua taas paljon turvallisemmilta ja kotiovesta ulos lähteminen tuntuu yhä enemmän vastenmieliseltä. Väkisinkin tulee miettineeksi, mitä virkaa on tällaisella äijärähjällä – tässä suoraan sanottuna – paskassa maailmassa.

Paskaksi tämä maailma on ainakin kovaa vauhtia menossa, kun ympäristöä, kotimaan ja maailman uutisia seuraa. Onko meistä täällä kohta enää kukaan turvassa?

Kuka meistä pystyy antamaan turvan sisaresi perheelle ja niille äärimmäisen rakkaille lapsenlapsille, jotka eivät saaneet koskaan tätiinsä tutustua.

Rakas tyttäremme, sinua olisi täällä maanpäällä tarvittu rinnallamme niin monessa tilanteessa näiden menneiden vuosien aikana. Silloin kun ensimmäinen lapsenlapsemme syntyi, silloin kun toinen lapsenlapsemme 10 kuukauden iässä sairastui ja silloin kun kolmas lapsenlapsemme lähti ottamaan ensiaskeleitaan ihmeellisen varhain. – Aivan kaikki ilot ja murheet meidän olisi pitänyt saada yhdessä elää.

Olisit ollut sisaresilapsille se kaikkein paras täti ja kummitäti. Sinä olisit se kesiemme aurinko pilvisinäkin päivinä. Yhteisten juhlapäiviemme laulun, naurun ja ilon tuoja, joulujemme kuusenkoristaja, sisaresi auttava käsi, lapsenlastemme tuki, turva ja ilontuoja. – Vain hetki sitten olisit ollut se maailman paras ja kaunein kaaso sisaresi hääpäivänä.

Maailma muuttuu – kukaan ei tiedä mihin…

Sinä olisit se oikealla tavalla temperamenttinen henkilö, jota sisaresi lisäksi ne pienet ilopillerit tuekseen ja turvakseen perheensä sekä meidän isovanhempien ohella tarvitsisi.

Minä isänä ja pappana katson velvollisuudekseni yrittää huolehtia läheisistäni ja heidän turvallisuudestaan niin pitkään, kun jalka vähänkin nousee.

Tiedän, että se on itseltäni liikaa vaadittu ja luvattu - koska en pystynyt sinuakaan turvaamaan tämän maailman pahuudelta ja pelastamaan henkeäsi itse perkeleeltä. – Ja se perkele teki elämästäni loppuelämän mittaisen helvetin.

Päätän kirjoitukseni äitisi löytämään runoon

”Minä olen aina ollut kanssasi haaveissa, unissa ja tähdenlennoissa ja toivon, että tulen olemaan vielä silloinkin, kun meistä taas tulee haaveita, unia ja tähdenlentoja”.

• Rakkaudella - vihainen ja katkera - isä