Otsikkoon viitaten: - Kuten aina olen sanonut, ei tämä enää elämää ole, vaan päivä kerrallaan olemista.

Olen pitänyt blogissa tarkoituksella "hiljaisoloa", vaikka itselleni jossain vaiheessa vannoinkin, tänne kerran kuukaudessa jotain kirjoittavani. - Joskus on vaan pidettävä "pakkolomaa" myös blogista, vaikka surulta ja ikävältä ei koskaan lomaa enää saa.

Talven synkimpinä aikoina nousevat pintaan varmasti taas ne syvimmät ajatukset surun ja ikävän rinnalle, joita pyrin vuodattamaan tänne "vuodattimeeni" silloin, kun en kykene niitä sammioni laitojen sisällä enää pitämään. - Ne vaan valuvat yli...

Tahdon kiittää tässä vaiheessa niistä arvokkaista kommenteista ja viesteistä joita olen saanut. Ja tietenkin toivottaa kaikille kohtalotovereille edes aavistuksen parempaa syksyä. - Yritetään etsiä edes luonnosta värejä, vaikka mieli onkin toisinaan harmaa ja toisinaan musta.

Värejä omaan elämääni on tuonut myös toinen lapsenlapsemme, joka syntyi tyttärellemme kesäkuussa ja näin ollen ensimmäinen lapsenlapsemme sai itselleen suloisen pikkuveljen.

Rakkaan tyttären perhettä tavatessamme, sekä lapsenlapsia helliessämme, synkät pilvet aina hetkeksi päältämme siirtyvät, vaikka heidän kotiin palattuaan, ne taas hiljalleen ylle palaavatkin. - Kiitos siitä, että nämä meille rakkaat ja tärkeät "auringonsäteet" ovat juuri niitä surun ja murheen päällemme kasaamia pilviä syrjään siirtämässä.

Kiitos myös niille kavereille ja ystäville, jotka ovat edelleen jaksaneet rinnallamme pysyä, vuoristoratamme julmasta myllytyksestä huolimatta. Ja tietenkin kiitos myös kaikille niille, jotka ovat uskaltaneet perhettäni taas uudelleen lähestyä.