Papaksi tulemisen autuutta...

On se uskomatonta, kuinka pieni ihmisenalku saa raavaan miehen herkistymään entisestään, ajatukset elämässä nousemaan uudelle tasolle ja mielen rauhoittumaan uusiin ajatuksiin. – Katseen kääntymään jälleen tulevaan ja elämänjunan uusille raiteille.

Aiemmissa muistiinpanoissani toivoin kovasti, että sukuumme jonain päivänä syntyisi jatkuvuutta. Uutta sukupolvea, joka edelleen toisi iloa myös jälkipolville. Näitä ajatuksia kirjoitin vielä silloin, kun ei ollut tietoa pienen ihmeen saapumisesta elämäämme. Onneksi tämä toive toteutui 16.11.2011, kun tyttärellemme syntyi pieni suloinen tyttövauva, edesmenneen isäni (Isopappansa) nimipäivänä.

Siitäkin huolimatta, että surua ja ikävää on ollut riittämiin, eikä se koskaan täysin poistu, on tämä pieni ihmisenalku kaikkein suurin ja kaivatuin toivonkipinä koko lähipiirissä. Äitinsä ja Isänsä silmäterä, Mummon ja Papan toivonkipinä, joka saa ajatukset kääntymään itseensä ja perheeseensä aivan joka hetki. Pelkällä läsnäolollaan tämä pienokainen pakottaa kääntämään katseemme huomiseen ja lähikuukausina varmasti myös paljon pidemmälle.

Kymmenen kuukauden ajan, ennen pienen ihmeen syntymää, kuljin täysin tunneköyhää vuoristorataa ja olin aivan varma, ettei kyseinen vuoristojuna pysähdy enää koskaan. Nämä ympärillä olevat seinät tulivat entistä tutummiksi ja väljätkin tilat kävivät päivä päivältä henkisesti ahtaammiksi.

Niinä hetkinä, kun tytär oli synnytyslaitoksella ja saimme sieltä aluksi melko vähän uutisia, alkoi kamala hätä ja huoli. Monenlaiset pelot ja valtava hätä olivat käsin kosketeltavaa, mutta onneksi aivan turhaan. Silti olen todella hyvilläni siitä, että nämä tunteet tulivat kymmenen kuukauden tunteettomuustilan jälkeen uudelleen pintaan. – Tiesin olevani elossa.

Vaikka kävelin kotona vedet silmissä ympyrää kuin Roope Ankka ja pelkäsin että pää hajoaa kokonaan, olen nyt jälkikäteen tästä kokemuksesta erittäin hyvilläni. Nyt tiedän että toivoa on vielä olemassa, enkä ole menettänyt tunteita rakkaisiin ja kaikkein tärkeimpiin ihmisiin lopullisesti. Vaikka mitkään ulkopuoliset asiat, eivät ainakaan toistaiseksi kovin suuria tunteita sisälläni herätä, on tämä hyvä alku muidenkin tunteiden palaamiselle, tässä lähes elottomassa kehossa.

Epäilin vielä joitakin kuukausia sitten, etten enää koskaan tule yllä leijuvan surun ja ikävän keskellä tuntemaan huolta mistään. Saati edes sitä pientä ja kaivattua iloa, joka ihmiselle on äärimmäisen tärkeää. Valitettavasti ylenpalttisen riemun pintaan saaminen on vielä jonkinlaisen muurin takana, mutta onneksi iloa on jo näkyvissä ja erityisesti se tuntuu.

Pienen ihmeen synnyttyä tähän synkkään syystalveen, sekä surun ja ikävän täyttämään ilmapiiriin, on kaikella tavalla tarkoitettua. Olen aina vähätellyt ja epäillyt lausetta: – ”Kaikella on tarkoituksensa”. Tämän pikkuihmisen syntymällä se takuulla on. Pienen elämän alulle saaminen ja syntyminen on takuuvarmasti perheellemme ajankohtansa puolesta tarkoitettu.

Parhaita hetkiä näinä kuukausina on olleet ne pienet, mutta äärimmäisen arvokkaat hetket, kun olen saanut tavata rakasta tytärtäni ja nyt saan tavata tämän tuoretta perhettä. Ne ovat tämän elämänvaiheen kohokohtia, joita odottaa kuin pikkulapsi Joulupukin saapumista. Sisällä kihelmöi ja vähän jännittääkin ihan joka kerta. Hetkeäkään ei malttaisi pysytellä pois rakkaittensa luota, mutta tuoreelle perheelle on annettava ansaitsemansa rauha ja mahdollisuus levätä. Jos luoja suo, on meille varattuna tulevaisuudesta yhteistä aikaa vielä vaikka mihin.

Niistä pienistäkin hetkistä nauttii kaiken kokemansa jälkeen täysin siemauksin, kun saa sivusta seurata tuoreen, mutta hyvän, itsevarman ja rakastavan äidin, sekä pienestä tyttärestään ylpeyttä huokuvan isän toimia. - Äitiys ja isyys on elämän parasta aikaa. Nämä kokemukset on myös mummolle ja papalle äärimmäisen tärkeitä, joita vielä jonain päivänä toivon mukaan, myös siellä kiikkustuolissa muistellaan.

Kiitos pienen hymytytön vanhemmille, sekä arvoituksia täynnä olevalle elämälle tästä suloisesta ihmeestä, joka meidän kaikkien iloksi suotiin. Pienen suloisen tytön onnellinen perhe on onnensa ansainnut. Te olette yhdessä myös meidän isovanhempien elämänlähde, sekä auringonpaiste, tässä värittömässä ajassa ja hämärässä pohjolassa. Kiitos tästä papan ja mummon saappaisiin astumisen kokemuksesta, joka tuntuu aivan yhtä hyvältä, kuin vanhemmaksi tuleminen yli kaksi vuosikymmentä sitten.

Rakas tyttäreni, vävyehdokkaani, sekä toistaiseksi kastamaton ”Nyytti-Tyttö”, olette meille rakkaita ja tärkeitä. Mihin joutuisinkaan ilman teitä.

Mummon syntymäpäivänä 30.11.2011

-Onnellinen Pappa - Prisionero de su destino