Kiitos kaikille tutuille, jotka olette tarjonneet apua toisen tyttäremme poismenon johdosta. Tässä vaiheessa emme kuitenkaan enää apua tarvitse, kuin korkeintaan pienessä mittakaavassa, eikä mikään ylimääräinen jaksa kiinnostaa. Monta kuukautta yritin omalla tavallani ”huutaa apua”, valvoin öitäni, töppäilin töissäni, sulkeuduin itseeni ja ravasin kotona huoneesta toiseen kykenemättä tekemään yhtään mitään, mutta kukaan ei silloin hätääni havainnut. – Enkä osannut siitä ääneen kertoa.

Toimin, kuten aina ennenkin, yksin, perinteisellä ja tutuksi tulleella itsekeskeisellä tavallani – ”Yksi kaikkien ja yksi yhden puolesta”. Tällä kertaa olin kuitenkin liian heikko ohjaamaan yksin aikuista lasta pois vaarallisilta vesiltä, koska se kaikkein terävin vaisto katosi jonnekin arjen rutiineihin, eikä kuudes aistikaan silloin entisellä tavalla toiminut. Oman lapsen kulkemisesta maailmalla oli jatkuva huoli, mutta paremmassa turvassa hän kuitenkin siellä oli, kuin viimeisessä elinpaikassaan, vain muutaman kilometrin päässä kotoa.

Jostain syystä en saanut silmiäni auki riittävän ajoissa, enkä osannut pyytää suoranaista apua toisilta ihmisiltä ylpeyteni vuoksi. En osannut turvautua tyttären ystäväpiiriin, jotka olisivat voineet paremmin häntä suojella, havaita ne vaarat, jotka isältä jäi näkemättä. En, eikä kukaan tyttäremme ystävistäkään osannut vaistota vaaraa, joka hänelle ystävän hahmossa ilmestyi täysin varoittamatta.

Syytän ainoastaan itseäni kaikesta siitä, että olin jälleen kerran liian hidas pelastamaan äärettömän rakkaan ihmisen. Pelkäsin oman lapseni puolesta niin paljon, että sanoin vain muutamaa viikkoa ennen tyttäremme pois nukkumista vaimolleni ääneen: - "Pelkään, että tulemme vielä menettämään toisen rakkaan tyttäremme aivan liian aikaisin". – Niin myös kävi, vaikka en sitä ikinä sisimmässäni tietenkään uskonut koskaan tapahtuvan.

Vastapuoli, tyttären kaveri oli tällä kertaa minua monin verroin vahvempi, joka pystyi vetämään rakkaan tyttären voimavarojemme ulkopuolelle ja viemään hänet minulta ja perheeltäni salakavalasti kokonaan pois – Ikuisiksi ajoiksi. 

Ilman toista tytärtämme ja vaimoani olisin varmasti jo menetetyn tyttäreni luona, mutta sydämessäni tiedän että minua tarvitaan vielä täällä. Vaikka sielussani kaivertaa ikävä tunne siitä, että petän jälleen kerran rakkaan lapseni, jos en häntä seuraa ja saata perille saakka, uskon myös hänen tahtovan minun jatkavan edelleen perheen tukena. Menetin äärettömän suuren osan itseäni rakkaan tyttären mukana, enkä tästä enää ikinä täysin toivu. Ainoa tavoite on saada nyt itsensä ja perheensä sellaisille urille, että pystymme saattamaan hänet ikuiseen lepoon, käsittelemään tämän järkyttävän totuuden, tukemaan toisiamme ja ehkä jonain päivänä palaamaan edes suunnilleen normaaliin arkeen. Arkeen, jonka ohessa kulkee vain ne kaikkein kauneimmat yhteiset muistot. Sydämeni itkee verta, enkä tiedä tulenko enää koskaan olemaan täysin oma itseni.

Kiitos sinulle rakas tyttäremme, kun olit kanssamme nämä vuodet, saimme sinut kasvattaa vauvasta aikuiseksi, sinua rakastaa, halata ja elää päivä kerrallaan kanssasi. Elää ja toivoa pitkää sekä tervettä elämää meille kaikille. Vaikka aivan liian aikaisin ja nuorena sinut meiltä vääryydellä pois riistettiin, ikuisesti sinua sydämissämme ikävöimme ja rakastamme. - Aivan kuten silloin kun olit vielä luonamme.

Lisäys, joulukuu 2011: - "Vasta jälkeenpäin ajatellen, lähes kokonainen vuosi tämän kirjoituksen jälkeen olen ymmärtänyt, ettemme olisi voinut tehdä mitään tyttären pelastamiseksi. Kyllä ne avaimet olivat muissa käsissä. Vaikka tyttömme kulkemisesta maailmalla oli suuri hätä ja huoli, siellä hän kaiken aikaa paremmassa turvassa oli, kuin kotikulmilla.

Ei se kuolema asu matkojen päässä, vaan se on monesti lähempänä, kuin osaamme aavistaa. Tästä monesti lapsiani varoittelin, mutta ei siinä isän hätähuudot olisi enää auttaneet, kun kuolema oli jo tunkeutunut lähipiiriin. Ei kuolemaa meistä kukaan kykene aavistamaan edes lähietäisyydeltä ja todella taitava on "viikatemies" meiltä kätkeytymään. Tässäkin tapauksessa se oli todella ovela ”ystävä”, jonka hahmossa salakavalasti meiltä tyttäremme elämän lopullisesti katkaisi".

Niin raskas on ihmismieli, miten jaksan loppuun tämän tieni.

-ISKÄ-

Forever in my heart – Rakas tyttäremme 30.05.1990 – 20.01.2011

Jos sua ei ois ollut - http://www.youtube.com/watch?v=rBqBIDlsrwY