Hyvää syntymäpäivää rakas enkelityttömme

Vuorokaudet, viikot, kuukaudet ja vuodet kuluvat, sanat tuntuvat tyhjiltä – mieli on myös. Elämänkirjo on vähäsävyinen, keinun paikallani, aallot retuuttavat ajoittain, toisinaan on liian tyyntä.

Myrskyyn en totu, tyyneys ei ole hyväksi - elonpurteni on ankkuroituna ailahtelevan surun satamaan.

”Voiko tuulet aikaa nopeuttaa,
Tai voimallaan kotiin kuljettaa.”

Rakas tyttäremme, muistopaikkasi sukuhaudallamme on jälleen äidin kukittama. Sinne tulen tänään tuomaan vielä kukkia kotipihan sireeneistä ja koristeomenapuusta, jotka lähes vuosittain sinun ja sisaresi syntymäpäivänä kotipihassa kukkivat.

Äitisi kanssa jälleen kerran keskustelimme, että miltä sinä näyttäisit sisaresi rinnalla näiden vuosien jälkeen. Näemme kasvosi sisaressasi, kuulemme myös äänesi hänessä – piirteesi on ikuistettu muistojen albumiin, äänesi on nauhoitettu sielun kiintolevylle. – Ne kulkevat mukanamme ikuisesti.

Koska edelleen väitetään, että kaikella on tarkoituksensa, pohdin itse jatkuvasti tuon vihaamani lauseen sisältöä ja yritän selvittää – miksi sinut meiltä liian varhain vietiin.

Jatkan taivallustani kolmen äärimmäisen rakkaan lapsenlapsen pappana – toivottavasti hyvänä sellaisena, että heille jäisi papastaan hyvät muistot. Pyrin olemaan myös sisarellesi parempi isä - mikä tuskin ketään enää lohduttaa.

- Isä